Siirry sisältöön

JÄÄTELÖNAUTINTO PUHTAIMMILLAAN

Jymyn tavoite on varsin yksinkertainen. Haluamme tarjota ainutkertaisen jäätelönautinnon tekemällä Suomen parasta jäätelöä puhtaista raaka-aineista, mahdollisimman vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
vanilja-makukuva-min
jymy_etusivu_hero_taustavari

Valmistus kotimaassa, raaka-aineet läheltä

Vähemmän on usein enemmän. Raaka-aineiden suhteen se tarkoittaa vähemmän välikäsiä ja enemmän jäljitettävyyttä.

Maito Jymy-jäätelöihin tulee omalta lähitilaltamme, ja tunnemme maidon lypsäneet lehmät nimeltä. Tiedämme myös, mitä näiden lehmien laiduntamiin peltoihin on kylvetty viimeisten 25 vuoden aikana. 

Läheltä ja Suomesta tulevat myös muut tärkeät raaka-aineet: kerma, marjat ja kananmunat. Vegaanisissa jäätelöissä käytämme kotimaista kauraa ja perunaa. Etsimme ja testaamme jatkuvasti uusia kotimaisia raaka-aineita.

Laadukkaat ja vastuulliset toimittajat myös kauempaa tuleville raaka-aineille

Kaikkia käyttämiämme raaka-aineita emme saa ihan läheltä, mutta onneksi olemme löytäneet laadukkaat ja vastuulliset toimittajat myös eksoottisemmille raaka-aineille. Kaikkien raaka-aineiden osalta huolehdimme siitä, että tiedämme mistä ne tulevat ja varmistamme, että niiden toimintaketju on vastuullinen.

Käytämme esimerkiksi Original Beans -suklaata jäätelöissämme. Tumma suklaa Cru Virunga tulee Kongon Virungasta, jossa suklaasta saadut tuotot tukevat monella tavalla alueen sosiaalista hyvinvointia ja kestävämpää kehitystä sekä mahdollistavat uhanalaisten vuorigorillojen suojelua ja uusien puiden istuttamista.

Suklaa raaka-aineita saadaan myös toimijoilta, jotka varmistavat suklaan vastuullisuuden ja jäljitettävyyden Rainforest Alliance periaatteiden mukaisesti. Myös Suomisen Maito on Rainforest Alliance sertifioitu toimija.

Itse tehden, välikäsiä välttäen

Vältämme visusti välikäsiä myös jäätelön ainesosien valmistamisessa. Intohimoiset ja taitavat jäätelöntekijämme valmistavat kaiken mahdollisen alusta loppuun omissa tiloissamme Aurassa. Hillot ja kastikkeet keitetään, vaniljatangot raaputetaan, taikinapalat leivotaan ja murustetaan, voi ruskistetaan ja kinuskit kiehautetaan. 

Tekemällä mahdollisimman paljon itse vaalimme ruoan puhtautta ja turvallisuutta sekä luomme työpaikkoja Auraan. Ja ennen kaikkea varmistamme, että jäätelöidemme  maut ovat juuri sellaisia, kuin niiden pitääkin olla. 

toiminta-ajatuksemme ja tavoitteemme

Jymy on olemassa tuottaakseen ihmisille iloa ja herkullisuutta jäätelön muodossa, ja haluamme tehdä sen vastuullisella tavalla, joka huomioi planeettamme ja sitä uhkaavan ilmastomuutoksen. Tässä yritämme onnistua joka päivä paremmin. Vastuullisuustyön pohjalla ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka huomioidaan toiminnassa ja toimitusketjuissa.

Omalla luomumaitotilallamme ei käytetä fossiilisia lannoitteita, vaan kasvu perustuu typensitojakasveihin sekä kiertolannoitteisiin. Viljankuivatukseen ei käytetä fossiilisia polttoaineita, ja käyttämämme energia on itse tuotettua aurinkovoimaa ja hiilidioksidivapaata ostosähköä. Merkittävää on myös se, että lehmien ruokintaan käytettävää rehua ei tuoteta turvepelloilla. Tilamme pellot ovat lisäksi ympäri vuoden viherkasvien peittämiä, mikä tekee niistä hiilinieluja.

Suosimme uusiutuvan energian käyttöä ja kehitämme koko ajan prosessejamme pienemmän hiilijalanjäljen saavuttamiseksi.  Huolehdimme lämmön talteenotosta prosessin eri vaiheissa ja pyrimme koko ajan vähentämään hukkaenergian syntyä. Prosessien toimivuudesta pidetään huolta, jotta ruokahävikin ja jätteiden määrää pysyisi pienenä.

Toimintamme perustuu jatkuvaan parantamiseen. Vastuullisuus on kiinteä osa liiketoimintaamme ja strategiaamme – suomalainen, ympäristön huomioonottava ruoantuotanto, kestävä ja kannattava kasvu, kattava ja laadukas tuotevalikoima, hyvinvoiva työyhteisö sekä luotettava kumppani asiakkaille ja muille sidosryhmille.

Toiminnassa emme tingi laadusta tai turvallisuudesta. Toteutamme elintarvikelainsäädännön ja asiakkaidemme asettamat vaatimukset, noudattamalla voimassa olevia sopimuksia sekä viranomaisten velvoitteita ja määräyksiä. Varmistamme elintarviketurvallisuuden ja laadun jokaisessa tuotantovaiheessa hyvällä suunnittelulla ja yhtenäisillä toimintatavoilla. Elintarviketurvallisuuden vaatimukset toteutamme FSSC 22000 periaatteiden mukaisesti ja hallintajärjestelmällemme on myönnetty laatusertifikaatti.

Henkilökuntamme on perehdytetty toimintaan ja ylläpidämme avointa viestintäilmapiiriä, jotta pystymme tunnistamaan toiminnan riskit ja kehitysmahdollisuudet. Huolehdimme henkilöstömme tasapuolisesta kohtelusta ja työn tekemisen turvallisuudesta.

Seuraamme toiminnan suorituskykyä sopivilla mittareilla ja seurantakäytännöillä ja kehitämme toimintaamme näistä saatujen tietojen avulla.

Tutustu Jymyn Oiva-raporttiin

 

 

 

Sertifikaatit_FSSC
Sertifikaatit_Oiva